|
Henry
tuli Suomeen tammikuussa 2005 Hawk Annikkan kanssa. Aloimme
hieroa Henrystä kauppoja kun menetimme Henryn siskon Dancing
Sarahin suolistonkiertymään joulukuussa 2004, voittoisan
juoksun jälkeen Australiassa. Sarah oli pentueensa ainoa narttu, joten
tummabrindle tyyni ja hienosti menestynyt veli Westerlon kennelissä alkoi
kiinnostaa. Henry oli kisannut harvinaisen pitkään ja
menestyksellä, voittaen liki kaikilla radoilla Victoriassa. Henryn
omistaja Gavin oli mukavan tuntuinen kaveri ja jotain kertoo
sekin, että heillä on kotikoirana greynarttu. Lopulta kauppahinta saatiin sovittua ja Henryn piti jo tulla Suomeen, mutta jälleen
kerran tuontimääräykset olivat muuttuneet ja nyt tarvittiin myös
rabiesrokotus rabiesvapaasta maasta lähdettäessä! Oli odotettava vielä
kuukausi. Lopulta koirat saapuivat Australian kuumimmasta
kesästä keskelle Suomen koleinta talvea. Hawk Annikka "Charlotte" oli oudosta hangesta innoissaan,
Henry
hieman jurompi. Ilme muuttui kun kevät tuli ja päästiin radalle.
Henry juoksi mahtavasti, mutta teloi itsensä heti ekassa
harjoituksessa sillä Australiassa 77 starttia juosseena se ei ollut
koskaan aiemmin päässyt vieheelle, siellä viehe vedetään piiloon
startin lopuksi. Täällä Henry painoi täysillä vieheeseen kiinni, löi
päänsä sen varteen ja menetti tajunsa. Tämä toistui pariin
otteeseen. Täytyy ihailla koiran periksi antamattomuutta ja
kovapäisyyttä. Ei säikähtänyt, innostui vaan lisää ja oppi
lopulta.
Moninkertainen cityvoittaja tuotiin
pääasiassa siitokseen. Henryllä on kuusi pentuetta joissa mm. Junior Derby voittaja Hasty
Night, Sprintti Derby voittaja Blue
Henry, erittäin nopea The
Real Deal, Turku Classic voittaja Bobbie
Burns jne. Upean kisauran
lisäksi Henry on sympaattinen ja vakaahermoinen herraskoira.
2006 Henryn takajalan gracilislihas repesi kilpailuissa. Se operoitiin
Eläinlääketieteellisessä Korkeakoulussa. Kirurgin mukaan leikkaus oli haastava. Pitkä kuntoutus teki ihmeitä ja yllätykseksemme Henry
toipui. Jo syksyllä se alkoi revitellä muiden koirien mukana
ja kevättalvella otimme jo vetoja, Henry oli innokas kuin nuori varsa.
Ihme kyllä 6.4.2007 Henry starttasi. Päivän vanhin
kilpuri juoksi kolmanneksi ajalla 19.70 ja nautti. Lihas kesti ja
näin Henry teki taas historiaa! Nyt kisat on takanapäin ja Henry nauttii
mukavan vauhdikasta eläkeläiseloa narttuja odotellen ja nuoriamme
opettaen.
|