|
Uutta
verta Suomeen!
Varhain
lauantaiaamuna saapui Suomeen aussineito "Lucy", Quite Capable.
Odotimme jännityksellä kentällä tuleeko koira todellakin ko. lennolla,
sillä meille soitettiin perjantaina, että Singaporen välilaskupaikassa ei
ollut kaikkia tarvittavia papereita joten koira ei ollut lähtenyt lainkaan
matkaan! Pari tuntia tämän tiedon jälkeen
tuli uusi puhelu, että Lucy saapuisi sittenkin alkuperäisen suunnitelman
mukaisesti. Ei mitään heikkohermoisten hommaa nämä sikakalliit koirien
lennätykset!
Lucy
saapui kuitenkin onnellisesti ja erinomaisessa kunnossa. Neito tassutteli ulos
kuljetuslaatikosta kun avasimme sen ja ruoka maittoi mainiosti. Pissipaikkaa
ei sen sijaa lentokentältä löytynyt, eihän siihen kummaan kylmään
valkoiseen aineeseen voinut kyykkiä. Onneksi automatkan jälkeen uuden kodin
pihasta löytyi muutama ruohonkorsi puskien juurelta ja Lucy saattoi
sananmukaisesti huokaista helpotuksesta. Vaikutti siltä, että koira ei ollut
tehnyt tarpeitaan koko matkan aikana, joka kesti kaikkineen yli 30 tuntia!
Nyt Lucy
lepää ja huomenaamulla alamme tutustua uuteen kotiin sekä koiriimme.
Lucy on
vajaa parivuotias kovasukuinen narttu Australiasta. Mietimme pitkään
minkälaisen koiran toisimme kotosuomeen. Cityvoittajatason koiria, kuten
narttumme "JoJo" Joyful Hawk, ei kannata tuoda Suomeen,
joten aloimme katsella "ei liian lupaavaa" nuorta koiraa.
Päätimme hankkia uutta linjaa edustavan nartun, sillä kovia tuontiuroksiahan
meillä on. Kun olimme ausseissa Lucy juoksi harjoituksissa Sandown Parkissa. Sen hyvä
rakenne ja luonne tekivät vaikutuksen. Lucy
kävi hanakasti vieheeseen kiinni eikä rettelöinyt juoksukavereille. Sen aika
oli parempi kuin toisella nartulla, joka viikon päästä voitti lähtönsä
Sandown Parkissa. Kun
vielä sukutaulu osoittautui kerrassaan toivotunlaiseksi alkoi ostamisen
tunnustelu ja ystäviemme ansioista kaupat syntyivät lopulta kohtuuhintaan. Lucyn
isä on kuuluisa HotShot
ja emä moninkertainen cityvoittaja Chelsea Walk.
Lucyn
tulevaisuus täällä suomessa riippuu sen kiimankierrosta. Jos kiima tulee
ennen kisakautta aloittaa Lucy uransa pennutuksella. Joka tapauksessa Lucy
pääsee nyt treeniryhmäämme ja tarkoitus on kisata mikäli
mahdollista.
Reiska |