2.8.2003
Kisakuulumisia
ja muuttokiireitä
Kuten
useimmat teistä tietävätkin perheemme on muuttanut Siuntiosta Nummi-Pusulaan
kesäkuun aikana. Muutto ja sitä seurannut remontti helteestä nyt
puhumattakaan ovat pitäneet meidät niin kiireisinä. Niinpä kotisivujenkin päivitys on jäänyt.
Kisakautemme
on mennyt tähän asti varsin mukavasti ottaen huomion muuttokiireet -
yksilötreenejä ei todellakaan ole tänä kesänä ehtinyt tehdä.
Norris,
Icetirck,
on todella varmassa vireessä ja poika on voittanut 8 kauden 11 startistaan.
Harmittavasti veteraanien SM-finaali oli yksi "huonoista" juoksuista,
siinä Norris jäi kirvelevät 2 sadasosaa tittelistä. Yksi 4. sija
puolestaan tuli avoimessa sarjassa tiukkaakin tiukemmassa Serti
Sprintissä, jossa Norris näytti olevansa vielä nuorien vauhdissa
jäihän taakse Raven Heart ja Grand Ruler.
Sysi,
Cypress Night,
on antanut odottaa parasta virettään. Tytöllä oli kiima keväällä ja laskujen
mukaan heinäkuussa olisi pitänyt alkaa kulkea, mutta hiukan toisin on käynyt.
Kuitenkin Top Race finalisti ainoana narttuna sekä SM b-finalisti ovat
kohtuullisia saavutuksia. Onni voisi jo pikkuhiljaa kääntyä, sillä kovasti
on kontakteja tytön juoksuissa riittänyt aina hampaan menetykseen asti.
Uskomme, että tahti viime sunnuntain Tampereen hienon loppukiri voiton
jälkeen kiihtyy.
Brindlet
velipojat Ritsa, Rittenhouse, ja Zingo,
Maker´s Mark,
ovat myös olleet hieman alavireisiä. Kyllä se muuttaminen näkyy tuloksissa. Kumpikin
veljeksistä on
kuitenkin voittanut lähtöjään, joten sikäli olemme toki tyytyväisiä.
Missi,
Spiceice,
aloitti kiimansa, näin puuttuva koejuoksu siirtyy syksymmälle.
Sisko Keppana,
Trick´s Tot,
on ollut kovin kolhuisissa starteissa ja ne ovat vähän vieneet tytön
itseluottamusta. Turun harjoituksissa Keppis kellotti aivan kelpo ajan 19.66/325m
pehmeällä radalla, joten nopeutta tytöstä kyllä löytyy.
Uusin
aussitulokas Lucy, Quite Capable, on myös päässyt
voittojen makuun, kun "Lusikka" voitti lähtönsä
SM-finaalipäivänä Haukiputaalla hyvällä
ajalla 31.51/520m. Tampereella kokeiltiin myös pitkää matkaa 680m
melko menestyksekkäästi, kun Lucy kiristi surkea alun jälkeen toisena maaliin ja vieheelle
ensimmäisenä.
|
Pipo
ja Norris, poika ja isä.

Kauden todellinen
ilopillerimme isänsä lisäksi on ollut Pipo,
Icesurrender, joka hyppäsi
aivan yllättäen kovimpaan
sprinttiluokkaan.
Maailman iloisin Pipo paukutti peräti
kolme voittoa Haukiputaalla
erinomaisilla
ajoilla!
Kasvateistamme voiton
makuun ovat kauden aikana päässeet
Totalice, Taylor´s
Trick ja Ruotsissa useammallakin
radalla Catch The Ice,
jonka paras matka on 560m.
Mainita pitää toki,
että Norriksen pojat Nightingalen (kennel Rabbit
Rush) kanssa ovat tehneet
mukavaa jälkeä radoilla. Voittoisasti ovat
kilpailleet veljekset Better
Man, Lazy Days ja Mama´s Boy. Yesh!
Pentu
Suomeen Joyful
Hawkin pentueemme ausseissa kasvaa ja voi hyvin. Pennut
on myyty ja yksihän lentää pian tänne Suomeen!
Jones&Reiska
|