greyhoundharrastajan paratiisi

Se oli ihan leikinlaskua. Lähdetäänkö uudestaan ausseihin nyt talvella, katsomaan tuttuja? Joo, mikä ettei. Ensin pitää saada koirille hoitaja, sekä lomaa ja vielä aikalailla rahaa – helppo homma. Mutta ihmeiden aika ei ole ohi, asiat loksahtivat kun Jonesin sisko Tuula sai järkättyä meille lennot ja pian huomasin monen mutkan ja surunkin jälkeen istuvani taas Jonesin kanssa lentokoneessa, maha perhosia täynnä. Oz, here we come!

Matkustaminen Australiaan ei ole ihan tavallinen lomakeikka. Lentomatka suuntaansa vie vuorokauden, joten”ahtaanpaikanhimo” on lähtijälle eduksi. Fiksuinta on lähteä matkaan  yötä vasten kuten me teimme. Ensimmäinen yhdeksän tunnin pätkä Bangkokiin sujui mukavasti torkahdellen heti iltapalan jälkeen. Ihme kyllä kaksi viereisessä penkissä ollutta vauvaakin pysyivät melko vaiti. Bangkokissa ehdimme vain oikoa jalat ja kone jatkoi matkaa Singaporeen, johon oli parin tunnin pyräys. Singaporessa tuli kiire. Koneellamme oli vaikeuksia päästä lähtemään ruuhkaiselta Bangkokin asemalta ja vaihtoaika kutistui vaivaiseen puoleen tuntiin, joka kului juosten valtavaa viihtyisän oloista Singaporen kenttää terminaali D:stä terminaali C:hen. Siellä odottava Australian lentoyhtiön Quantasin kone oli myös täynnä, mutta sen mukavuuksiin kuuluu oma TV, joka on edessä istuvan selkänojassa ja tarjolla on niin leffoja kuin TV-sarjoja. Mm. Cruisen tähdittämä palkkamurhaajaleffa tuli katsottua tuoreeltaan. Hauskoihin yksityiskohtiin voinee lukea laktoosittoman ruokavalioni, johon kuului sekin että appelsiinimehut jäivät haaveeksi! Muuten taisin saada jopa paremmat eväät. Loppumatka, toiset 9 tuntia, oli siis koneen puolesta mukavat, vain jatkuva kanssamatkustajien pierunkatku sai paniikkireaktiota aikaan. Syyllinen taisi olla edessäni istuva ranskalaiskundi, merci…!

Laskeudumme koleahkoon Melbourneen varhain tiistai aamuna.Ystävät tulivat hakemaan meidät ja pääsimme heti alkuunsa tapaamaan JoJo´n, Joyful Hawk, jälkikasvua. Siis Tsägän, Jack The Hawk, sisaruksia. Nartut Avril, Our Baby Hawk, ja Charlotte, Hawk Annikka, sekä veljet Robbie, Joyful Jack, ja katraan nopein, cityaikoja lupaileva Tommy, ovat tosi ystävällisiä koiria kuten emänsäkin. Nuoret ovat nyt treenikennelissä ja tehneet mukavia aikoja harjoituksissa. Nopeimmalla pörröturkkisella Tommyllä on valitettavasti menossa sairasloma varvasvamman takia. Myös nuori uroksemme Travis (Cyrus The Virus – Trio´s Lass) on lupaavan oloinen. Erityisen mukavaa oli seurata pentujen viehetreenejä kun Travis ajoi vakuuttavasti ja niin tekivät myös uroksemme Fire Whiz´n kahdeksankuiset pennut. Fire Whiz on muuten ainoa tuontiuros, jolla on jälkeläisiä myös kotimaassaan ja tämä viimeisin pentue on pakastespermasta!

Keskiviikko valkeni aurinkoisena ja varomaton finne kärysi auttamattomasti päivän aikana. Se olikin ensimmäinen kunnon hellepäivä Melbournessa aikoihin, joten emme valita! Cranbournen kylä tuli koluttua läpi ja tarkkasilmä turisti löysi onnekkaasti greykaulakorut ja -patsaita, awesome! Australiassa on syytä olla vaihtolämpöinen, sillä taloissa on jopa koleaa ja ostoskeskuksissa vasta viileää onkin kun ilmastoinnit jylläävät ulkona paahtavan helteen vastapainoksi. Itse olin joka aamu horkassa ja villasukat olivat yöasussa ehdottomat. Kolealla säällä myös koirilla on yötakit kenneleissä. Hattu on myös aina tarpeen, auringonpistoksen saa hetkessä, sillä aurinko paistaa suoraan ylhäältä. Pahiten palavat ruumiinosat ovatkin hartiat, rinta, nenä ja jalkapöydät! Myös kenneleissä on päiväsaikaan hiljaista. Koirat köllivät viileimmissä paikoissa ja tosi kuumalla suihkuttimet kastelevat kenneleiden kattoja tai varjopaikkoja. Useimmissa kenneleissä tarjotaan ruoka iltapäivällä ja lähdetään kisakoirien kanssa iltakisoihin.

Torstaina oli kennerutiineissa pieni aikataulu kiristys, sillä matkasimme iltapäivällä katsomaan yhtä suurinta greyhoundkisaa, Melbourne Cupia. Sää oli jälleen ihana. Taivaalla luki I LOVE DALE, jonkun lempiväisen rakkausviesti jota savulentokone piirsi! Hulluja nämä aussit. Sandown Parkin cityradalla oli vielä hiljaista, olimmehan ensimmäisten saapujien joukossa. Sandownin rata on elämys kauniisti rakennettuine kukkaistutuksineen. Rataa kasteltiin kokoajan ja sen hiekka (loam) on aivan mieletöntä! Yleisön joukossa on aivan tavallista maajussia ja viimeisen päälle juppinuorta. Valitettavasti greykrääsäkauppiaita ei näkynyt, selvä markkinaraon paikka! Siis VB:tä (Victoria Bitter) nauttimaan ja seuraamaan kiihkeää kisaa. Aussimölötystä on hauska kuunnella, välillä saa ihan kaiken selväksi mutta murteet menee auttamatta ohi. Söimme maittavan lounaan Tabaree ravintolassa jännityksen kihelmöidessä, starttaisihan treenarimme John Westerlon tähti Lukeamy pian Hobartin radalla Tasmaniassa, näemme juoksun monitoreista täällä. Lukeamy tekikin illasta täydellisen juoksemalla voittoon ja vieläpä RE-ajalla! Mukava tietää että John palaa hyväntuulisena miehenä seuraavana päivänä. Hän ja ”Candy” lensivät Tasmaniaan ja tekevät sen uudestaan ensi viikolla kun finaali juostaan. Ruoan jälkeen heti radan varteen, eikös joku krokotiildundee yrittänyt iskeä. Luuli mokoma minua saksalaiseksi! Muutama juoksukuva onnistuu ennen kuin aurinko laski. Kuudes lähtö oli Carnival Cup. Jännitys alkoi tihentyä. Voiton vei Brett Leen tytär, Arvo’s Athena. Lähtö 8 oli Melbourne Cup. Lähtöön oli päässyt myös Hotline Hero , kun Our Spence oli kärähtänyt dopingtestissä! Näyttävän esittelyn ja esittelymisun jälkeen tasainen lähtö, kaarteeseen tullessa todella ahdasta ja nro 7 kaatuu, mutta ei loukkaannut vaan nousee ja jatkaa matkaa. Ykkönen saa keulat ja 8 jahtaa, näin myös maalissa. Sen verran täällä on vahingosta viisastuttu, että voittajakoirille tarjotaan vettä ennen pitkäkestoisia juhlallisuuksia. Pari vuotta takaperinhän Vuoden Greyhound Austarliassa, Boomeroo mïltei kuoli lämpöhalvaukseen palkintopallilla voitettuaan Albion Parkissa National Distance Championshipin uudella RE ajalla! Pääsen eturiviin kuvaamaan ja radallekin. Rata on todella märkä ja uskomattoman napakan kimmoisa. Joku kaivaa vinkulelun esiin ja Hallucinaten korvat saadaan terhakkaasti pystyyn. Kuvaan  900,000 AUD koiraa henkäyksen päästä!
Finaalin jälkeen väki alkaa huveta, vaikka monta jännittävää lähtöä on vielä. Ostamme kaikki lähdöt videolle (vinkki: kasetti kannattaa ostaa itse ja viedä radalle), hintaan 33 dollaria. Greyhound racing antaa monelle eri ammattilaiselle täällä leipätyön.

Perjantai on vielä kuumempi päivä. John palasi ja on yhtä hymyä, eikä syyttä. Vastoinkäymisten jälkeen RE ja finaalipaikka ovat koko Cypress Parkin kennelille tärkeitä. John on melko väsynyt, sillä hän on omien sanojensa mukaan huono nukkumaan ”vieraissa”. Olimme juuri näyttämässä kuvia Suomesta kun taas kylään tulee greyihmisiä, alamme hieroa kauppoja koirista. Asiat jäävät vielä auki ja saamme kyydin paikalliselta kaverilta Cranbournen radalle iltapäiväkisoihin. Kuumuus on melkoinen, mutta rata on kasteltu litimäräksi – onkohan syynä se että Victorian vesivarastot ovat täynnä kiitos runsaiden talvisateiden (joulukuun alussa on kevät Australiassa!). Pari vuotta takaperin maata vaivasi kuivuus ja tuhansia lampaita jouduttiin ampumaan ja hautaamaan, kun ruokaa eli heinää ei kasvanut missään ja karja nälkiintyi. Tänä vuonna sadetta on onneksi riittänyt.
Koirat juoksevat erinomaisia aikoja paahteesta huolimatta. Joku huomaa meidät ”kisaturisteiksi” ja kielii radan johtajalle. Tämä raahaakin meidät yläkertaan tutustumaan radan tekniikkaan ja aivan älymukavaan kuuluttajaan. Suomesta irtoaa ihmeteltävää: onko teillä greyhound racingiä, paljonkin?!, hyvät palkintorahat?. Lunta?, miksi täällä… jne. Pian kuva selkenee kun kerromme omat intrestimme ja tilanteemme sekä sen että asumme täällä olessamme pitkälti Westerloilla. John tuleekin juuri passelisti ja juttu jatkuu kuumana Lukeamyllä. Huh, pelastus!
Kisojen jälkeen oli vielä trialeita, joita John tosin arvosteli: ”why they do that, they could come in the morning when its not so hot… !” Australiassa onkin rataharjoitukset usein miten varhain aamuisin n. klo 6.30 -11 kun lämpötila on vielä siedettävä.

Seuraavana aamuna heräsimme jo kuudelta pakkaamaan ja kenneliin hommiin heti puoli seitsemältä. Sitten lähdimme kilpakoirien hoidon jälkeen treenaamaan nuoria. 12 nuorta koiraa, mukaan lukien omat kasvattimme, vetivät Murphy´sin treenisuoralla harjoitukset ja me pääsimme myös töihin ottamalla koirat vastaan maalissa. Suora on 366m pitkä. Tämmöinen suomeenkin, tosi hyvä! Radalta saa myös ajat. Vieheenä roikkui…ööö.. viehe, kuollut sentään.
Treeniradan jälkeen suoraan autovuokraamoon ja tien päälle. Tieverkosto on melkoista hässäkkää mutta yrityksen ja onnen kautta löysimme Hume Highwayn  Sydneyhin. Australiassa on sekä valtion että yksityisten tietulleja, joten kannattaa olla tarkkana – sakot tulevat kalliiksi. Ostimme Shell huoltamolta viikonloppu tiketin valtion moottoriteille ja matkasimme turvallisesti ohi kameroiden. Maisemat olivat kuin afrikan savaneilla, paitsi että seeprojen sijaan valtavia maita laidunsivat lampaat, lehmät ja laamat. Kameleita ei tässä osassa australiaa näe, mutta niitä on valtavasti keskiosissa.
Matkaa on 700 km pääkaupunki Canberraan, ja lämpötila  + 35- hot! Canberra on coyntryrata vaikka onkin pääkaupungissa, tunnelma tosi kotoisa ja kuppilasta sai mm. kotitekoista maittavaa lasagnea. Radanhuolto ja teknikka vakuuttivat. Lanaus joka lähdön jälkeen, hiekka unelmaa, kopit upeat. Ja radan logona pystykorvainen grey! Majapaikkamme löytyi radan naapurissa sijaitsevasta lomakylästä. Uusi ”paritalon” puolikas ei paljon jättänyt toivomisen varaa. Tämmöinen lomailu on mahtavaa.

Aamulla vuokra Corollan (1.8 koneella, automaatti ja ilmastointi) nokka kohti Sydneytä, matkaa reilut 300 km. Ihmeen hyvin löysimme perille tienumeroiden avulla Wentworth Parkin läheisyydessä sijaitsevaan motelliin, josta buukkasimme huoneen pariksi yöksi. Hetken hengähdys ja soitto Sam Cauchille, josko vierailu Rocky Ridge Farmille iltapäivällä onnistuisi. Sehän sopi ja taas matkaan. Rocky Ridge Farmilla eläinlääkäri John  Newell esitteli satojen tuhansien dollarien arvoisen siitoslaboratorion, melko vaikuttavaa!. Newell oli juuri kirurgisesti siementänyt kaksi narttua, jotka vielä nukkuivat laboratoriossa ja jatkoi matkaansa saman tien Vietnamiin. Samillä ja Patricialla olessamme oluella paikalle tuli Terry Hill, joka on Australian kuuluisimpia rugbyn pelaajia, erittäin suuri julkkis ja mukana greyhound racingissä. Terryllä on tällä hetkellä 12 koiraa Samin kennelissä. Hän omisti aiemmin Placardin, mutta möi sen siitosuran alkuvaiheessa $ 350.000 AUD hintaan. Vähän aikaa sitten Terry osti kohukoira Strike Attackin (RE Coonamblessa ja Singletonissa) ja nyt täällä seurataan todella tarkasti, kuinka Tämä Brett Leen jälkeläinen pärjää jatkossa. Terry kertoi myös nartustaan, josta sai heti yhden huippuajan jälkeen 90.000AUD tarjouksen. Terry ei myynyt ja koiralta meni kinner seuraavassa startissa. Sam totesi, että koirien hinnat ovat nyt pilvissä, aika näyttää mihin kehitys vie.
Käymme katsomassa Samin huippusiitosurokset. Jätkät ovat päiväunilla ja tosi rauhallisia. Otamme Traviksen isän kuvattavaksi. Cyrys The Virus suhtautuu tilanteeseen legendan rauhallisuudella ja saamme matkaan vielä videon tämän parhaista juoksuista sekä läjän lehtiä. Kiitos Sam!
Palaamme Sydneyhin ja ennen hauskaa pubi-iltaa loikoillemme katsomassa tv:tä motelissa kun äsken tapaamamme  Terry Hill täyttää ruudun!

Kello soi kuudelta ja vilaus motellin ikkunasta Sydneyn keskustaan, aurinkoista taas! Sandaalit jalkaan, 15:sta aurinkovoide strategisiin paikkoihin ja baanalle. Keskusta kuhisee jo varhain ja kävelimmekin sen läpeensä, sitten hieman bussiseikkailua. Aussit ovat uskomattoman innokkaita auttamaan turistia ja kun kartan otat esille, ensimmäinen jo pysähtyy jeesimään. Myös bussikuskit ovat käsittämättömän ystävällisiä, yhdeltä saimme jopa ilmaisen kyydin oikealle pysäkille sen lisäksi että hän pysähtyi sakkojenkin uhalla ottamaan meidät pysäkiltä johon kaukolinja ei saa pysähtyä, ei vaan Suomessa! Saavumme Bondi beachille ja mittari on reilusti yli 30-kympissä, täysin pilvetöntä, upeaa! Merituuli on leppoisa ja rantahiekka vitivalkoista, mainingit korkeat. Yes, rantalomailijan paratiisi. Ei sitä hullukaan kestä tuntitolkulla siis iltapäivällä keskustaan shoppaamaan, ennenkuin aivan kärtsätään. Löydämme Kuningatar Victorian upeasta palatsista, joka on nykyään kaunis ostoskeskus upean väripainetun greyhoundkuvan vuoden 1882 koirakirjasta. Kaikkea kivaa osuu muutenkin eteemme ja saavumme motelliin aika viime tipassa, mutta ehdimme juuri ensimmäiseen lähtöön Wentwort Parkin cityradalle. Illan aikana saimme myös hommattua narttumme Dancing Sarahin juoksuvideot ja voittokuvan National Futurityn semifinaalista. Sarah kuoli vatsalaukunkiertymään vuosi sitten, parhaassa iässä. Se oli kova paikka meille.

Uusi päivä ja rohkeasti Sydneyn kuumaan varhaisaamuruuhkaan. Suuntasimme Toyotan kohti Londonderrya ja Charmer Lodge –kenneliä. Olimme sopineet tapaamisen 9:30 jälkeen. Suurpiirteisessä kartassamme ei näkynyt ko. kadun nimeä, joten ajelimme ensin vain kohti Londonderryä ja soitimme ajo-ohjeet kun olimme lähempänä. Löysimme perille +42 paahteessa. Charmer Lodgen kuuluisin siitosuros on Royal Assassin,7-vuotias hieman varautunut herrakoira. Kennelin muita siitosuroksia olivat mm. History Lesson, Addis Boy, Kings Cadet, Most Awesome (eli Mr. 100%, se oli tuohon mennessä astunut 120 narttua ja kaikki kantavia). Maureen esitteli mutkattomaan tyyliin pohjoisille vieraille tiluksiaan ja kirosi kärpäsiä sekä kuumuutta. Mukavia nämä aussit. Niin ja Maureenilla oli myös lemmikkinä l4-vuotias greyherra sekä nuori uros, joka oli loukkaantunut niin että ei voi juosta enää.

Matka jatkui Victoriaa kohden. Kuinka voi olla niin lämmin; tuuli poltti sisämaassa! Täällä ilmastointi on totisesti tarpeen myös autossa ja vesipullot on aina pidettävä matkassa.
Monennäköisten maisemien ja satojen kilometrien jälkeen yövyimme kotoisessa Heathcoten kylässä. Paikallisessa pubissa oli meno kuin Flying doctor´s sarjassa ja aussit todellakin rohkenevat juttusille heti. Jotain torakan tapaista taisi liikkua huoneemme nurkissa, mutta uni maittoi makeasti.

Viideltä ylös ja kahville. Vettä tuli taivaalta kohisten ja sadevaatteita nolla. Varhainen herätys on kenneleillä arkea. Perustreenit ja liikunta hoidetaan aamulla, kun on vielä viileää. Mekin ilahduimme aamuajosta, näimme kenguruja vaikka kuinka – isoin lauma oli n. 30 yksilöä ja eräällä vainiolla kaksi koirasta tappeli kiihkeästi. Pupujusseja vilisti vielä aivan greykennelin nurkilla, ne ovatkin varsinainen riesa. Bob Douglas oli tietenkin jo aamu-ulkoiluaskareissa kun saavuimme ja vettä vihmoi. Kamerani veti vettä sisäänsä ja kuvat sen vuoksi valitettavasti vähän sitä sun tätä. Mutta tärkeintä oli että tapasimme Tsägän (Jack The Hawk) ja tämän sisarusten isän, Carlisle Jackin livenä! Mukava, avoin ja komea koira ja mikä juoksu-ura. Se osallistui uransa aikana 24 arvokisaan ja oli finaalissa 23 kertaa. Omistaja Bobilla taas on todella loistava greyhound-farmi, yli 50 hehtaaria maata, ei siksi että kaikki tarvitaan koirille, mutta naapurit pysyvät kauempana. Yli 300 metrin hiittisuorat, bullringit ja juoksutarhat olivat itsestäänselvyys. Bob on tuore studmaster ja Jackin lisäksi kennelissä oli vasta Chiuta (Head Honcho-Nairobi), mutta tulossa oli koira nimeltään Bombastic Shiraz (Black Shiraz-Bombastic Blonde) Vuoden Koira 2003 Victoriassa.

Bob piirsi meille hyvät ajo-ohjeet Melbourneen, St Kildaan josta aioimme ottaa seuraavan motellin. Kieli keskellä suuta sompailimme läpi Melbournen ruuhkien, huh. Selvisimme perille, mutta motelliapa ei enää ollut olemassa. Onneksi parin sadan metrin päässä oli toinen. Auton palautus vuokraamoon ja taksilla Sandownin päiväkisoihin. Australian greyhoundrekisteröintitoimisto pitää majaa radalla ja painelimmekin kyselemään viimeisintä Studcd:tä. Toimitusjohtaja Geoff O’Connor oli kovasti kiinnostunut kaukaisista greyhoundihmisistä ja saimme häneltä CD:n ja vuoden 2002 Studbookin, kuten myös Joyful Hawkin DNA-todistuksen lahjaksi. Paikalle osui myös radan tuleva johtaja Matt Corby ja hän kutsui meidät vipvieraiksi seuraavan illan huippujännittävään TopGuniin. Kuulumisten vaihdon jälkeen päiväkisoja katsomaan. 12 lähtöä ja muutamassa mentiin mukavaa vauhtia. Ja kuinka kauniita koiria!
Ilta kului St Gildan hauskoissa ravintoloissa ja nettibaarissa.

Seuraavana päivänä suuntaamme shoppaamaan Queen Victoria Markettiin, joka on iso katettu torialue ja tavaraa joka lähtöön. Vaatteita, matkamuistoja, roinaa ja eikös meitä lykästänyt sillä löysimme vaikka mitä greyhound kamaa, matkamuistoista puhumattakaan. Pubilounas VB:n kera maistui taivaalliselta törsäämisen jälkeen. Sitten vielä keskustaan katselemaan kauppoja ja nähtävyyksiä ennen illan kisoja. Meyer -tavaratalon edessä oli kaaos juuri avattujen jouluikkunoiden takia. Joululaulut tuntuvat kieltämättä oudolta aurinkoisessa Melbournessa. Tekstiviesti ilahduttaa, sillä ystävämme Julie tulee kanssamme kisoihin, siispä suihkuun ja pukeutumaan. Sandownissa oli yllättävän hiljaista, onko Hallucinaten poisjäänti syynä vai koleahko keli. Meillä on mukavaa ja Julie pelaa lähdöstä toisen voitokkaasti. Lukeamyn startti Tasmaniassa Hobartin radalla tulee taas monitoreista. Lähtö on tasainen, Lukeamy alkaa nousta mutta nelonen ottaa sen ulos pahasti ja kiri jää puolikoiranmittaa voitosta, kyllä on huonoa tuuria! Sandownissa TopGun on seitsemäs lähtö ja jännitys kihelmöi. Voittaako Whisky Assassin vai jääkö taas  ruuhkiin. Vielä mitä, lähtee kuin tykki kopista ja peli on alkumetreillä selvä. Jason Thompsonin voitonriemun täydentää, että koira juoksee rataennätyksen! Uusi RE on 29.40. Pääsen taas kuvaamaan hyviin asemiin. Juhlimme yötä myöten Julien vanavedessä.

Aamulla motellissa on kalpeaa porukkaa. No more VB…. ever… Upea ilma saa meidät kuitenkin jalkeille ja kaupunkiin, mutta sitten tulee suru-uutinen. Tommy on kuollut, ei voi olla totta, ihan hirveää. Käärme on purrut sitä yöllä ja aamulla ei ole mitään tehtävissä. John on aivan masentunut meistä puhumattakaan, rankkaa. John ja Carol menettävät koiran noin joka toinen vuosi käärmeenpuremaan. Käärmeet liikkuvat yöllä ja jos koira menee nuuhkimaan se on mennyttä. Australiassa on monia todella myrkyllisiä käärmeitä ja myös hämähäkkejä sekä sammakoita. Olo on kurja, Tommy oli nopein JoJo´n katraasta. Nikki noutaa meidät taas ja vietämme iltaa syöden, juoden ja kisoja katsellen, tällä kertaa TV:stä. Vähän väliä John pirauttaa vedon välittäjälleen – 100AUD. Richmond, Geelong, Casino… ratoja ja kisoja tässä maassa piisaa. Myös koiria. Cityvoittajasta haaveilee jokainen, onneksi osa jaksaa kisata hitaampienkin koirien kanssa ”puskaradoilla”. Tarkoituksemme oli myös vierailla Victorian Adoptioteamin ranchillä, mutta emme tällä kertaa ehdi sinne. Aika monella on täällä käsitys, että grey ei voi olla lemmikki. Kuvat meiltä kotoa saavatkin ihmiset innostumaan. Ajatellaanpa vaikka Lucyämme, Quite Capablea. Narttu tuli meille hieman vajaa parivuotiaana täältä tarhaoloista ja ei ole kertaakaan tehnyt sisälle saati pahojaan eli kyllä greyt ovat fiksuja! Varsinaisilta adoptiokoirilta vaaditaan paljon ja hommaan kuuluu myös sisäsiistiksi opettaminen, lapsiystävällisyys yms.
Alkaa olla vietävä ikävä omia koiria, mutta ei kotimaan kelejä tai pimeyttä.

Vierailemme Gavin Cliftonilla ja hieromme kauppoja huippukoirasta, Hasty Henrystä. Gavin on juuri rakentanut vaimoineen hulppean talon korkealle mäelle, josta näkee merelle ja tarvitsee kipeästi rahaa. Kerromme kuinka jumalattoman kallista on pelkkä koiran lennätys Suomeen. Gavin uskoo, että Henry tienaa Suomessa mukavasti. John räjähtää nauruun  ja kertoo ´palkintorahoistamme´. Tutustumme samalla ”Henryn baariin”, sillä Cavin on ostanut ja hommannut kaikki Henryn voittokuvat ja ne koristavat uutta biljardi-baarisalia! Upea paikka ja mikä mukavinta heillä on lemmikkinä greyhound narttu Showtime Lady.
Suuntaamme sitten kohti uutta kylää markkinoille, joilla on sekä kirppistavaraa että uutta. Matkaan tarttuukin hauskoja löytöjä.

Aamu valkenee mukavan pilvisenä. On treenipäivä ja kennelin huollon jälkeen suuntaamme ensin nuorisokoirien kanssa taas Murphys´n suoralle radalle. Charlotte (Hawk Annikka) parantaa aikaansa mukavasti yli 30 sadasosaa, myös Robbie (Joyful Jack) vaikka suora on todella pehmeä. Johnin paremmat koirat sen sijaan tekevät huonommat ajat, hhmmmm, tämäpä mielenkiintoista. Tassujen puhdistus, kävelytys ja vettä – taas matkaan ja nyt mennäänkin Sandownin radalle aamutrialeihin. Rata on aivan mielettömässä kunnossa, tuskin jälkiä jää kun koirat pinkovat. Sitä on kasteltu läpi yön, varmaan kokoajan. Hiekassa on meillä opittavaa – mitään yli 2 mm suuruista ei siitä löydy! Jonesin handlaama Harry Blog tekee hyvän ajan ja Johnilla riittää juttua muiden radalla olevien kanssa. Lukeamy on tietenkin pääaihe, jokainen tuttu harmittelee Johnille vuorollaan sen huonoa tuuria. Tätä on greyhound racing toisinaan. Toinen kummastuksen aihe on Whisky Assassinin koppi. Se sai taas kasin, aika lottotuuria. Ausseissa kopit arvotaan ilman mitään wider tai railer huomioita, kukin saa minkä arpa näyttää – vai saako…? Varakoirat sijoitetaan poisjääneen koppiin.
Aamupäivän jälkeen aurinko tulee pilvien takaa ja lämpö kohoaa hetkessä kolmeenkymppiin, ihanaa! Tuuli piristää. Jokin 6-aisti saa tarkistamaan paluutiketit ja hämmästys on suuri, paluulähtöhän onkin vasta maanantai-iltapäivällä – yksi lomapäivä putkahti lisää… mitähän ”motellimme” sanoo! John ja Carol nauravat, bloody finns.
Kuvaan koiria ja rapsuttelen kaikki läpi, välistä joku käy ihmettelemässä vieläkö se jaksaa niiden koirien kanssa. Illalla lähdemme syömään Taiwanilaiseen paikkaan. Voi hyvänen aika, ymmärtääköhän niistä tytöistä kukaan englantia, yesh-yesh ja nyöäkkäys tulee kyllä joka väliin. Nauramme ja heittelemme vitsejä. Jones ja John hakevat juomat läheisestä viinakaupasta ja ne laitetaan ravintolan kylmään, mikä on täällä ihan tapa. Tilaamme sellaisen ´vähän kaikkea kaikille´ annoksen. Osa on hyvää, mutta osa maistuu lähinnä vanhalta villasukalta tai koiran kumilelulta. Sitten suuntaamme paikalliseen pelihelvettiin. Illalla katsomme vielä TV:stä hienot koosteet Top Gunista ja Melbourne Cupista. Samassa yhteydessä puhutaan myös Miljoonan dollarin kisasta, johon kisaajia tulisi ympäri maailmaa. Onnistuukohan se?

Paluulentoaamu koittaa. Hoidamme kuitenkin kennelin ja lähdemme vielä Melbournen suurimpaan ostoskeskukseen. Ja tärkeintä; Hasty Henryn kauppa lyödään lukkoon! Gavin toivoo, että Henry ehtisi kisata vielä Salessa ennen Suomeen lähtöä. Se on ainoa Victorian rata josta Henryltä uupuu voitto. Ainoastaan yksi koira on aiemmin voittanut jokaisella Victorian radalla. Saleen Henry ei kuitenkaan pääse, mutta juoksee voitokkaasti viimeisen lähtönsä Horshamissa. Aivan mahtavaa!
Lähdemme kotia kohden taas monta kokemusta rikkaampana. Kone laskeutuu Singaporeen ja jälleen saamme kiitää hullun lailla seuraavaan, ei toivoakaan lentokenttäshoppailusta. Matkaväsymys alkaa tuntua koneessa ja viimeinen pätkä Finnarilla menee nukkuessa. Paluu Suomen lumettomaan joulukuuhun ei ole ylentävimmästä päästä. Onneksi ystävämme Nina on vastassa iloisena! Mutta matkatavaratpa eivät saavu kanssamme, ne ovat jääneet kyydistä.. jossain... Siis tekemään katoamisilmoitusta ja sitten kiireesti kotiin, jossa koirat odottavat. Kaikki on sujunut kotona hyvin, kiitos Ninan määrätietoisen ja osaavan hoitamisen! Toivottavasti laukut tulevat perästä, että saamme tuliaisetkin reippaalle kenneltytölle. Ilahduttavaa kyllä, laukut tulevat seuraavana päivänä suoraan kotiovelle.

Matkalla kävivät Reija Rantanen ja Jouni Kiiski
Muistathan katsoa myös kuvat: http://www.run-up.fi/news/2004/2004_12_11.htm

Hasty Henry ja Hawk Annikka lensivät Suomeen 25.2.2005. Henry astui ensimmäisen narttunsa Cypress Nightin 6.5.2005! Lisätietoja: run-up@dlc.fi