|
Viime
vuonna taisi Tsägällä tosiaan jäädä hampaankoloon se, että ei
päästy osallistumaan Mastersiin, greyhound urosten arvostetuimpaan
klassikkokilpailuun. Kisaamisen esti varvasvamma, joka aiheutti
kuukauden tauon parhaaseen kisakauteen. Varvas parani onneksi levolla ja hoidolla. Tänä vuonna Mastersiin lähdettiin
toiveikkaasti. Tsägän alkukauden huima lähtönopeus on hieman
hukassa, mutta muutoin kunto kohdillaan. Henkisesti Tsägä tuntuu tosi vahvalta lisäksi
poika on päivä päivältä pirteämpi ja
leikkisämpi.
Alkuerästä tuli lupaava voitto ja finaaliin saatiin
hyvä 2. koppi. Finaalissa olikin todella kova vastus, Suomen
parhaimmisto. Ruuhkaahan se tiesi. Tsägä jäi kaarteeseen tullessa kuoleman paikkaan, joutui hiljentämään ja porukka
painui
läjään. Sitten kiskolta löytyy rakonen, jonka Tsägä
empimättä käyttää hyödyksi. Pykälää silmään, kärkeen ja
voittoon! Mieletöntä! Voitto täydentää Tsägän
upean kautta ja häivyttää lopullisesti viime vuoden murheet.
Urosten Mestari on Jack
The Hawk (Carlisle Jack -
Joyful Hawk)! Kasvattimenestyksen
kisassa
täydensi Okin, Silvereye (Icetrick - Joyful Hawk)
hieno, taisteltu kolmas sija.
OAKSissa Charlotte, Hawk Annikka
(Carlisle Jack
- Joyful Hawk), ei tehnyt tilastopoikkeamaa vaan otti jälleen huonon
startin maapohjalähtökopista, pahus. Kaarteessa oli ruuhkaa,
kuten aina tiukan tasaisissa finaaleissa. High Five kaatuu, mutta nousee ja
jatkaa juoksua. Charlotte pinkoo
minkä pystyy, vaan ei aivan tavoita johtavia, mutta on upeasti kolmas
narttujen kuningatarkilpailussa!
Päivän täydensi jo veteraani-ikäinen Spiceice (Icetrick -
The
Other Taylor), Missi, hienolla kakkossijallaan omassa lähdössään,
aivan mahtavan startin ottaneena. Tampereen kaarre tekee näemmä
Missille tiukkaa.
Huikea
kisapäivä!
Kiitämme kaikkia lämpimästi, eritoten kilpailujen sponsoria ja
monitoimimiestä Pekka Vuoriluomaa alias Mr Pekua, Nooraa ja GREYSPORTia!
Reiska,
kisakuvat Anu Lahdenpohja ja Antti Ruosalo
|
Jones, Tsägä ja
sponsori Pekka Vuoriluoma
sekä Noora Greysportista. |