Ruotsinkuulumisia
ja pentusuunnitelmia
2006
kilpailukausi sai sinetin 12.11 Ruotsin reissun jälkeen. Yhteen kisareissuun
vielä oli hyvä syy. Tuoda tullessa JoJon, Joyful
Hawk, seuraavan sulhon siemeniä. Kun
vielä Camilla ja Oki, Silvereye, lähtivät mukaan jakamaan matkakuluja, niin eikun
menoksi.
Velipuolet
Tsägä, Jack The Hawk, ja Oki tulivat toimeen aivan loistavasti. Ei yhtäkään pärinää
edes päästäneet. Seawindin henkilökunnan nainen tunnisti Jonesin ja muisti
Tsägän aiemman kisareissun karkumatkan laivalla. Oli kysynyt vaan, onko koirat mukana.
Åkerissa
oli todella kurja keli. Satoi koko päivän ja rata oli tosi löllö.
Lanatraktorikin oli aamulla jumissa 4. kaarteessa, kun Jones ja Camilla
menivät radalle.
Kisat
kuitenkin vedettiin läpi ja pojat näyttivät, että Suomen kärki on aivan
swedujen vauhdissa. Tsägähän vieraili jo kuukautta aiemmin Åkerissa ja
silloin Tsägä oli toinen, voittajan juostessa kauden kärkiajan. Tsägän
taakse jäi mm. Yang ja Poppie, Ruotsin Mestarit 2006.
Oki
oli lyhyellä ja siis ensimmäistä kertaa Ruotsissa. Huono startti, vielä
puolessa välissä suoraa viimeisenä. Sitten se saa vauhdin päälle ja
hetkessä ulkokautta johtavan rinnalle. Maalisuoralle käännyttäessä kova
kontakti, kun suosikki Vagabundo pyrkii ulos. Oki ei välitä vaan pusertaa
ohi ja selvään voittoon. Päivän nopein aika ja ainoa 19 sekunnin alitus,
18.97/320m. Hyvä "Åke"!
Tsägä
on taas kovimmassa 550m lähdössä. Vastassaan mm. Kaos, ehkäpä Ruotsin
paras keskimatkan koira. Pitää hallussaan Landskronan RE:tä 31.67/550m.
Tsägältäkin surkea ulostulo kopista, kiihdytys kuitenkin lähtee hyvin,
splitissä johdossa, kakkoskaarteessa yli 2 koiranmitan johto, sitten Kaos
tulee heittämällä vierelle ja ohi. Takasuoralla Tsägä vastaa ja menee
ohi. Viimeisessä kaarteessa tulee kuitenkin noutaja ja Tsägä joutuu
taipumaan neljänneksi. Ensin pientä pettymystä, mutta pienen analysoinnin
jälkeen ei huono juoksu. Sisälaita (Tsägä siis 1-kopissa) oli aivan
löllö. Kakkoskaarre varsinkin oli tosi pehmeä sisältä ja siinä Kaos tuli
ulkoa kuin raketti. Tsägän aika oli myös päivän 4. nopein ja kaikki muut
lähdöt olisi voitettu tuolla ajalla!
Ei
turha reissu. Pojat meni hyvin ja Marko toi Uppsalasta Segundon
pakastespermat.

Vasemmalta Silvereye ja sisko Diamond Dove
"Hippie", joka asuu Tukholmassa.
Oikealla näiden puoliveli Jack The Hawk. Keli Tukholmassa oli kurja kuten
kuvasta välittyy.
Kuka
Segundo ja millainen yhdistelmä?
Segundo
oli kovan luokan aussituonti Ruotsiin. Se piti useita vuosia hallussaan
Singletonin RE:tä 640m:llä. Se on voittanut useita startteja
city-lähdöissä Wentworth Parkissa, parhaimmillaan ajalla 30.20/520m. Segundo
on myös jättänyt esim. Ruotsin Vuoden 2002 Sprintterin Mr
Bigin, joka taas on
jättänyt vauhtihirmu Fräcke
Fredrikin, mm. Landskronan RE 27.76/480m sekä Midlandan RE 17.04/280m.
Mr Big voitti maaottelusprintin 2002 sekä 2003.
Segundon
isä on Head Honcho ja emä Tranquil Flame on myös Awesome Assassinin emä.
Awesome Assassin juoksi aikoinaan 8 RE:tä ja on yksi Australian parhaita
siitosuroksia koskaan. Sen paras jälkeläinen on lähes kaiken
voittanut, Wentworth Parkin RE koira Paua
To Burn. Kun vertaa sen sukutaulua Segundo-Joyful
Hawk yhdistelmään, niin linjaukset samoihin esi-isiin on
hämmästyttävän samat.
Reiska,
kuvat Marko Vuopponen ja Jones
Tuleva
huippuyhdistelmä! Vasemmalla Segundo, jonka kuvan Jones otti Ruotsissa 1999.
Oikealla Joyful Hawk,
Jonesin ottama kuva tämäkin vuodelta 2002 kun
"JoJo" oli vielä Australiassa.
|

Peliprosentteja Tsägän lähtöön.
|

Åkerskanalin radan viihtyisä kahvio.
|
|

Märkä rata.
|

Lämmittelykatos.
|
|

Oki (6)on pelaajien suosikki vihjeistä
huolimatta :-)
|

Camilla ja Oki tulevat esittelyyn jonon
viimeisinä.
|