|
<<[Takaisin]
07.04.2008
Ipana
nukkui pois...

"Ipana".
Ipana,
The Other Taylor, nukkui maanantai-iltana 7.4. ikiuneen. Päätös oli raskas.
Ipanan vointi heikkeni
dramaattisesti syksyllä 2005. Espoon Eläinsairaalan Jan Räihä
diagnosoi selästä tuhoutuneen nikamavälin. "Miten tämä koira edes
kävelee?" hämmästeli hän. Vaihtoehdot olivat vähissä. Edes Räihä ei
suositellut vaikeaa selkäleikkausta tuolloin liki 9-vuotiaalle, sen sijaan hän kertoi merkillisestä
akupunktiohoidosta, jota itsekään ei ymmärtänyt mutta se
kuulemma muka toimi. Päätimme kokeilla ja niinpä Ipanalle
"porattiin" alaselkään 10 reikää, joihin
laitettiin yhteensä 20 kultahippua! Käsittämätöntä kyllä kivut katosivat,
kun leikkaushaavat parantuivat. Tuolloin ilmeni myös, että Ipanalla oli
vanhoille greyhoundeille tyypillistä verenvuototaipumusta kun verestä vähenee
hyytymistekijä. K-vitamiinin anto auttaa siihen.
Kaksi ja puoli vuotta Ipana sai siis lisää aikaa ja juoksi taas nuorempien
kanssa! Jalat nyt meni miten sattui, mutta mitä väliä. Koira oli onnellinen
ja roikkui hanskassa viimeiseen asti. Jälkeläisissään Ipana jätti mm. RE,
Suomen Mestari ja Vuoden Koira Little Riverin! Kotona meillä touhuaa viisi
vilkasta Ipanan pipanaa eli Missi,
Keppana, Pipo,
Rosvo ja Musta. Ipana oli
hieno synnyttäjä ja antoi pennuillensa kaikkensa. Persoonallinen Irlannin tuontityttö
oli alunperin tarkoitus sijoittaa, mutta onneksi hurmasi meidät niin että
jäikin meille!
Mantelisilmän suuri persoonallisuus on ollut rikkaus ja Bunny
Hugin, Neitin,
poismenon jälkeen Ipana piti narttujohtajan paikkaa. Vain Sysin kanssa Ipana
ei koskaan päässyt yksimielisyyteen siitä kumpi on kampi.
Yli 11 -vuotta yhteistä taivalta on pitkä aika. Monta hienoa hetkeä ja niitä
huonojakin. Vanhan ystävän menetys tuntuu surulliselta, joskin myös
helpottavalta kun vaivat alkoivat käydä isoiksi. Lopullisen päätöksen
tekeminen oli silti kova paikka. Tällä kertaa Ipanalla verenvuoto oli niin suuri, että
mitään ei ollut tehtävissä. Ruoka maittoi todelliselle kultatytölle vielä
viimeisenä iltana...
Ainutkertaista
irkku Ipana-pipanaa muistaen.
Reija, Jones, Lisse ja Run-Up´n kaikki koirakaverit

Aina mahtuu yksi ;-D Helmikuussa 1997 Bunny Hug
"Neiti, pikku Ipana ja Temprano
"Temppu" Tuusulassa.
|

Jones on valinnut pennun Irlannissa ja se
merkitään.
Tästä alkaa matka kohti Suomea.
|

Vastasaapunut Ipana
ja Reija. Pentu ui heti liiveihin ;-)
Korvat vihertävät tuoreista tatuoinneista.
|
|